Vaalihuumaa tai sitten ei

Kuu kertoo tai sitten ei

Nytkö se selvisi, miksvarten ei viime syksynä saatu pihlajanmarjoja? 

Siitä ollaan kahta mieltä. Yks tykkää, että jos ei ole marjoja, niin tulee vähäluminen talvi. Toinen on sitä mieltä, että silloin se vasta lunta tulee ja paljon tuleekin, jos pihlajapuusta marjat puuttuvat. 

Tutkijat ovat omaa mieltä. Tuollaiset joko tai -väittämät ovat kuulemma ihan vaan vanhan kansan legendaa. Ei kasveista mitään ennusteta, on jyrkkä tuomio.

Voi olla, mutta kyllä vanhan kansan väittämissä totuuksiakin on. On ainakin minun mielestäni.

Esim. sään ennustamisen suhteen uskon siihen, mitä minulle on kerrottu kuun eri vaiheista. Tarkemmin kuun ulkomuoto (jos sen ehtootaivaalla näkee) tulevan sään kertoo kuin mitä telkkarissa sääkartan edessä tepasteleva meteorologi.  

Jos näet, että kuu on keikahtanut selälleen, niin se tietää kylmää. 

Jos se on tärähtänyt nokilleen, niin ilma lauhtuu.

Talvella renkaat kuun ympärillä ennustavat lumen tuloa. Isosta kehästä tulee pieni pyry ja pienestä iso. Kesällä kuun ympärillä olevat kehät tietävät sadetta.

Kun uusi kuu (musta pyöreä pallo allakan kulmassa) on syntynyt, niin se sää, mitä silloin toisena kolmantena päivänä on, sitä säätä se pitelee seuraavat viikot. 

Jos et usko, niin ota kuu seurantaan.

 

--

 

 

Linkkivinkkejä:

http://www.tunturisusi.com/saat/aurinkokuutahdet.htm

https://blogi.foreca.fi/2012/09/pihlajanmarjat-ja-tulevan-talven-saa/

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän marjattahalkilahtiblogituusisuomifi kuva
Marjatta Halkilahti

http://www.taivaannaula.org/perinne/kansanperintee...

"Kynttilänpäivä (2.2.) on sydäntalven viimeinen merkkipäivä, jonka jälkeen alettiin jo odottaa kevättä. »Kevättä kynttilästä, syystä Perttelistä». Pohjois-Savossa kyntteliä on ehditty jo kutsumaan ensimmäiseksi kevätpäiväksi."

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Lumen syvyydet vaihtelevat eri paikoissa Suomea, mtta pihlajasadot ovat yleensä läpi maan samaa tasoa. Meillä oli viime vuonna niukasti pihlajissa marjaa ja nyt on lunta noin 45 cm. Edellisenä vuonna oli runsaat pihlajanmarjasadot ja lunta reilusti yli metrin.

Kuun kireerosta ei ole nyt samanlaista selkeää omaa kokemusta tai seurantaa, mutta pihlajanmarjat ja lumen tulo eivät mielestäni korreloi keskenään.

Käyttäjän marjattahalkilahtiblogituusisuomifi kuva
Marjatta Halkilahti

Nyt on meillä täällä etelässäkin lunta.
Ja paljon!
Ei tartte Ylläkselle lähteä niinkuin viime vuonna.

Mutta pihlajanmarjoja ei viime syksynä ollut. Silloin piti oikein googettaa, että koska se mokoma kukkii, kun ei mitään näkynyt. Edellisenä vuonna onneks oli niin paljon, että vieläkin on marjoja pakkasessa päivän c -vitamiinitarpeeseen.

Kuun seuranta on kyl sellaista, että suosittelen.
Ei ennenvanhaan telkkaria ollut, eikä Pekka Poutaa.
Ennen vanhaan katseltiin taivaalle ja mietittiin, mitä mikäkin merkki tarkoittaa. Eivätkä todellakaan ole ne tiedot, ne merkit mihinkään vanhentuneet.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Linnun radasta ennustettiin talven pakkaset ja kesän helteet, myös pyryt ja purut sieltä näkee vilekin jos osaa katsoa;)

Käyttäjän marjattahalkilahtiblogituusisuomifi kuva
Marjatta Halkilahti Vastaus kommenttiin #4

Voi olla, että näkee, mutta linnunradat ovat mulle ihan liian pientä tihruttavaa, joten mun on tyydyttävä, että kuuta vain katselen. Nyt kyl, kun ehtoolla Salon keskustasta kotiin ajoin, tuli takapakkia. Pilvinen taivas ja kröpöläinen maantie eivät osanneet ennustaa huomiselle päivälle yhtään mitään. Sniff!

Tämän blogin suosituimmat